Yrittäminen Onnellisuuden lista Aika paljastella jälleen henkilökohtaisuuksia. Kirjoitin pari vuotta sitten itsensä tuntemisen merkityksestä esimerkiksi strategiasuunnittelun pohjana. Yksi keskeinen apuväline itselleni on ollut Rubin Gretchenin The Happiness Project -kirjaan perustuva Lista. Lista on yksinkertainen lista asioista, joita noudattamalla voi tulla onnelliseksi. Lista on henkilökohtainen ja sen sisältö riippuu pitkälti siitä mitä haluaa omassa