Yksinyrittäjänä nauttii vapaudesta, johon työnantajana ei ikinä voi päästä

Yrittäjäurani alussa pelkäsin, etten pärjää taloudellisesti. Siksi myin alussa työtäni aivan liian halvalla ja paiskoin tietenkin hommia niska limassa. Ei mennyt aikaakaan, kun firman tilille kertyi sen verran pätäkkää, että sain maksettua päälläni roikkuneet nuoruuden konkurssivelat pois. Oli kertakaikkisen mahtava hetki, kun pystyin lopulta siirtämään viimeisen maksuerän velkojalle. Muistelen tuota hetkeä lämmöllä edelleen, vaikka siitä on kulunut aikaa kohta kaksi vuosikymmentä.

Sitten tein helvetillisen virheen, eikä enää hymyilyttänytkään vähään aikaan. Palkkasin nimittäin työntekijän, sitten toisen ja lopulta kolmannen. Olin laskenut kyllä työntekijöistä aiheutuvat kustannukset ihan oikein, mutta mikään ei valmistanut minua siihen, miten ankeaa työnantajan roolissa oikeasti on olla.

Stressikuorman lisäksi tulopuolikin tuli arvioitua perseelleen. Se harmittaa oikeastaan eniten. Oletin nimittäin automaattisesti, että kyllähän työntekijöillä on samanlainen palo työhön kuin yrittäjällä itsellään.

No ei vaan ole.

Eikä siitä pelkästään työntekijöitä tietenkään voi syyttää. Jos kannustimet eivät ole kunnossa, turha on odottaa tuloksiakaan. Lopputuloksena kuitenkin huomasin, että minulla meni yli viisi vuotta, että pääsin edes samaan tulotasoon kuin mitä minulla yksinyrittäjänä oli ollut.

Ja miksi?

Vain siksi, että kuvittelin, että Oikea Yrittäjä on sellainen, jolla on toimisto ja työntekijöitä.

Taloudellisesti siinä ei ollut tietenkään mitään järkeä. Muutaman ylimääräisen nettosatasen vastineeksi sain vain järjettömän määrän lisästressiä ja pitkiä päiviä. Omien huolien lisäksi jouduin kantamaan kaikkien muidenkin oikuttelut ja suoranaiset perseilyt. Jälkikäteen siitä tilanteesta on hankala tietenkin enää peruuttaa, joten tein ainoan fiksun asian mitä silloin voi tehdä: fiksasin firman ja laitoin sen myyntiin.

Olennaista kuitenkin on, että minä itse tein ison virheen: lähdin kasvattamaan yritystäni vääristä syistä. Olisin ollut paljon onnellisempi ja taloudellisesti paremmassa asemassa, jos en olisi palkannut työntekijöitä ollenkaan. Voisi tietty myös sanoa, että olin parempi laskuttamisessa kuin johtamisessa.

Kun lopulta myin firmani, oloni keveni ihan älyttömästi. Vapauden tunne oli niin huumaava, että en enää ikinä aio päätyä samanlaiseen kurimukseen uudestaan. Olen nyt superonnellinen, koska saan tehdä työtä mitä rakastan, omilla ehdoillani.

Ei ikinä kannata jahdata muiden unelmia. Se, että jollain toisella yrittäjällä on sata työntekijää ja isot toimistot, ei tarkoita, että sinä olisit onnellinen sellaisen laivan ruorissa. Vain sinä tiedät, millainen elämä on sinulle itsellesi parasta.